Oulu Union on rekisteröity yhdistys, joka visioi ja virittelee ideoita Oulun kaupungin ja koko seudun hyväksi. Tulokulmamme on viestinnässä, markkinoinnissa ja brändinrakennuksessa, joihin ammennamme sisältöä erityisesti alueen historiasta, perinteestä ja kulttuurista. Näitä ei ole mielestämme hyödynnetty Oulussa riittävästi.

Visioissamme OULU on alueena Omanlaatuinen, Uskaltava, Luomishaluinen ja Uudistuva kulttuuri-ilmastonmuutoksen mahdollistaja.

Tuomme ja luomme ihmisten asioita ihmisten luokse. Pieniä ja isompiakin tekoja. Haluamme muistaa ja yhdistää jo olevaa sekä tehdä rohkeita uusia avauksia.

Haluamme edistää ja elävöittää esimerkiksi tervahistorian tietoutta, tapahtumia ja kaikkea siihen liittyviä asioita. Haluamme alueen elävän perinnön matkailua tukevaksi konkretiaksi myös Tervakaupungin tittelin muodossa.

Oulu oli aikanaan yksi maailman vilkkaimpia kauppasatamia tervanviennin ansiosta, lisäksi Ouluun oli rakennettu mahdollisesti maailman suurin tervanvarastointipaikka, Tervahovi. Haastamme sidosryhmämme tietoineen tervakulttuurista ja haluamme, että tämä vaikuttava kulttuurihistorinen aihe liitetään jonain päivänä myös Unescon maailmanperintölistalle.

Tällä yhdistyksellä ei tallota muiden yhdistysten tonteille vaan halutaan tehdä asioita yhdessä heidän kanssaan. Tehdään yhdessä alueen asioita, historiaa ja elävää perintöä muistettavaksi ja koettavaksi.

Etsimme tällä hetkellä toimintaamme viestivää operatiivista nykyajan toiminnanjohtaja-pehtooria ja rakennamme toiminnan aloittamiselle rahoitusta. Kun saamme tämän pelivaiheen rivit ja lähetit järjestykseen tulemme pyytämään laajemmin kaikkia Oulu- ja tervafaneja apuun. Tulevaisuudessa haluamme vaikuttaa myös alueen kulttuuriperintöstrategiassa. Ilmianna itsesi tai tuttusi jo nyt jos asia kolahtaa kovasti!

Lisätietoa antaa Olli Levaniemi (044 5477 442) / info@ouluunion.com.

Tuotantojamme

Oulun tarinat -sarja

Made in Oulu -sarja